”Legendat” avaa viiden Turun seudulta kotoisin olevan urheilulegendan tarinaa elämästä ja urheilusta. Julkaisujen taustalla on urheilun arvostus, joka ei milloinkaan katoa vuosien kuluessa tai uusien urheilutähtien syttyessä.
Raimo Heinonen
s. 29. toukokuuta 1935
Olympiapronssia joukkuekilpailussa 1956
EM-hopea 1965 hypyssä
PM-kultaa joukkuekilpailussa 1957, 1959, 1961
PM-pronssia 6-ottelussa 1959, 1961
SM-kultaa moniottelussa 1957, 1961, 1964, 1965
SM-kultaa yksittäisillä telineillä 7 kertaa
Liikuntaneuvoksen arvonimi vuodesta 2005 lähtien
Varsinaissuomalaisen urheilun Hall of Fame -jäsen
On vuosi 1956 ja lähestymässä ovat Melbournen kesäolympialaiset. Valmistautumista kisoihin tekee myös turkulainen Raimo Heinonen, jonka odotukset omalle suoritukselleen ovat korkealla hänen voitettuaan vastikään Saksa-Suomi maaottelun henkilökohtaisen kilpailun. Viimeiset harjoitukset ennen lähtöä maksoivat Raimolle kuitenkin lähes paikan kisakoneeseen hänen loukattuaan nilkkansa. Sitkeänä sissinä Raimo kiipesi kuitenkin kisakoneeseen sekä myöhemmin Olympialaisten palkintopallille.
Voimistelun pariin Raimon innosti Turun suomalaisen klassillisen lyseon voimistelunopettaja, joka laittoi nuoren Raimon Turun Urheiluliiton voimistelusalille. Raimo oli aina ollut innokas palloilulajien harrastaja, mutta voimisteluopettaja vihjasi, että Raimon voisi ominaisuuksiltaan sopia paremmin voimistelijaksi. Laji vei heti mennessään ja vuodesta 1945 lähtien Raimo on ollut ylpeästi keltamustan urheiluliiton jäsen. Raimo oli perheensä ensimmäinen voimistelija, mutta nykyään Heinosten perheessä voimistellaan jo neljännessä polvessa.
Telinevoimistelijana Raimo kertoo olevansa tunnollinen harjoittelija: ”en usko, että olin kovin lahjakas, mutta kovalla työllä kehityin.” Kova harjoittelu tuotti tulosta ja Raimo noteerattiin nopeasti myös Turun ulkopuolella, mikä toi pääsyn nuorten maajoukkueen valmennukseen sekä myöhemmin miesten maajoukkueeseen. ”Olen aina yrittänyt pärjätä sekä ennen kaikkea halunnut pärjätä. Lapsenlapsenikin aina minulle kiukuttelevat, kun en anna heidän voittaa, eli kilpailuhenkinen olen aina ollut ja olen edelleen.” Raimo kertoo. ”Nykyisin kilpailen keilailussa ja olenkin yhden kisan ehtinyt jo tänä aamuna käydä heittämässä.” Raimo naurahtaa.
Raimon voimisteluvuosina harjoittelu vaati paljon tunnollisuutta sekä omatoimisuutta, sillä ohjattuja harjoituksia varsinkin voimistelusalin ulkopuolella oli vähän tai ei ollenkaan. Harjoittelu ei myöskään ollut kovin systemaattista ja suuri osa harjoittelusta tehtiin itsenäisesti opiskelun tai työnteon ohella, sillä urheilu oli maksettava omasta pussista. ”Itse valmistuin aika nuorena, joten pääsin nopeasti työelämään ja sitä kautta pystyin itse kustantamaan urheilun.” Raimo kertoo. Samanlaisia yhteistyösopimuksia tai sponsorisopimuksia kuin tänä päivänä ei ollut, eikä tilanne muuttunut myöskään olympialaisista saavutetun urheilumenestyksen jälkeen. ”Töissä käytiin edelleen normaalisti.” Raimo muistelee.
Urheilun ohella Raimo luki itsensä koneinsinööriksi ja päätyi tekemään töitä laivanrakentajana. Opiskelun ja urheilun yhdistämistä Raimo ei kokenut raskaaksi ja hän pystyikin hoitamaan opiskelut päätökseen asiallisesti. ”Valintojahan siinä on tehtävä, jos molempiin haluaa panostaa”, Raimo muistuttaa. Kaksoisuralla Raimon tukena oli myös vaimo, joka ymmärsi, ettei opiskeluaikana kotona ehtinyt käydä juuri kuin nukkumassa. ”Meidän ikäluokkamme on kuitenkin saanut elää huomattavasti helpommissa olosuhteissa, kuin urheilijat tänä päivänä”, Raimo huomauttaa. ”Ei se harjoittelu ollut niin tiivistä ja intensiivistä, kuin mitä se on nykyään.”
Valtavia asioita ovat nämä, kun urheilusta saa sellaisia ystäviä, joiden kanssa ystävyys kestää koko elämän. Vaikka voimistelussa olemmekin kilpakumppaneita, olemme kaikki hyviä ystäviä.
Maajoukkueeseen pääsyn ansiosta Raimo pääsi harjoittelemaan muiden lajinsa huippujen kanssa ja kehitystä tapahtui entistä nopeammin. ”Meille oli myös annettu mahdollisuus käydä ulkomailla kilpailemassa, joten pääsimme näkemään, miten muissa maissa harjoiteltiin ja kilpailtiin. Sitä kautta pysyimme lajin kehityksessä mukana.” Raimo muistelee. Myös olympialaisiin pääsyn Raimo kokee olleen tulosta kovasta harjoittelusta sekä työnteosta. Melbourneen lähtiessä Suomen telinevoimistelujoukkueen miehet tiesivät olevansa maailman kolmen parhaan joukkueen joukossa ja uskoivat siten myös mitalin mahdollisuuteen. Turhia tulospaineita ei olympialaisiin lähtiessä kuitenkaan ollut: ”Meillä oli Melbournessa hyvä joukkue ja erityisesti joukkuehenki, pidämme edelleen yhteyttä.” Raimo kertoo. ”Voimistelu on yksilölaji, ei siitä mihinkään pääse, mutta oli tavattoman mukavaa olla osa joukkuetta. Sisäinen kilpailu oli myös kovaa, mutta se ei koskaan vaikuttanut joukkueeseemme negatiivisesti.” Raimo muistelee.
Urheilu-ura on tässä vuosien aikana vain muuttanut muotoaan. Paljon se on vienyt aikaa, mutta paljon se on antanutkin.
Laji on antanut Raimolle ystäviä myös ympäri maailman, joiden kanssa yhteydenpito on vuosien myötä vaihtunut kirjeistä sähköpostiviesteihin. ”Sveitsiläisen perhetutun kanssa viestejä tulee läheteltyä jopa saksankielellä, mikä näyttäisi sujuvan ilmeisen mukavasti, kun hän aina ymmärtää, mitä kirjoitan”, Raimo naurahtaa. ”Valtavia asioita ovat nämä, kun urheilusta saa sellaisia ystäviä, joiden kanssa ystävyys kestää koko elämän. Vaikka voimistelussa olemmekin kilpakumppaneita, olemme kaikki hyviä ystäviä.” Myös vuoden 1965 EM-kisoista Antwerpenistä, joista Raimo saavutti henkilökohtaisen hopeamitalin, päällimmäisenä muistona on hetki palkintopallilla hyvän ystävän ja kilpakumppanin vierellä. Hopeamitali oli Raimolle erityisen merkityksellinen, sillä hän oli päättänyt kisojen jäävän hänen viimeisikseen. ”Se on yksi niistä urheilu-uran ihanimmista kokemuksista ja vielä kun sai hopeamitalin kruunaamaan upean uran. Kyllä olympiapronssi on aina olympiapronssi, mutta tämä on minun oma mitalini.” Raimo hymyilee.
Ystävyyssuhteiden sekä kovan harjoittelun tärkeyttä Raimo haluaa korostaa myös nykyisille sekä tuleville huippu-urheilijoille: ”Treenatkaa, treenatkaa ja pitäkää ympäristö ystävällisenä itsellenne, eli varmista, että sinulla on ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa. ” Raimon mukaan urheilijan pyhä kolminaisuus on koti, koulu ja ystävät: ”kun nämä ovat kunnossa, niin silloin harjoittelu ja menestyminen urheilussa ovat vahvalla pohjalla. ” Raimo painottaa.
Urheilu-uransa jälkeen Raimo on pysynyt uskollisesti Turun Urheiluliiton jäsenenä eri rooleissa voimistelujaoston johtokunnassa, puheenjohtajana sekä nykyisin myös kunniapuheenjohtajana. Raimo on ollut mukana myös Suomen Voimisteluliiton johtokunnassa sekä toimii yhä Suomen voimistelusäätiön hallituksen jäsenenä. ”Urheilu-ura on tässä vuosien aikana vain muuttanut muotoaan. Paljon se on vienyt aikaa, mutta paljon se on antanutkin”, Raimo kertoo. ”Olen insinöörikoulutustani lukuun ottamatta saanut kaiken urheilusta, jopa oman perheeni. Kaikki tästä urheiluliiton talosta.” Raimon mukaan siksi myös oman urheilu-uran parasta antia on vaikea yksilöidä: ”Niin paljon on sellaisia asioita, joista on voinut ja saanut nauttia!”