Turun Seudun Urheiluakatemia juhlii 20-vuotista taivaltaan vuonna 2024! Nostamme vuoden aikana esiin Turun Seudun Urheiluakatemian 20-vuotisen taipaleen tapahtumia sekä sen syntyyn ja toimintaan vaikuttaneita henkilöitä; kuten taustatoimijoita, valmentajia ja ennen kaikkea urheilijoita. Tällä kertaa haastattelussa on urheilu-uransa päättänyt vammaisuimari Meri-Maari Mäkinen.
Oma laji vei mukanaan alusta lähtien
Uransa päättänyt huippu-urheilija, Meri-Maari Mäkinen muistelee päätyneensä uinnin pariin tarpeesta oppia uusia taitoja. Mäkinen sai ehdotuksen uintiharrastuksen aloittamisesta aikanaan fysioterapeutiltaan. Liikuntarajoitteisena lapsena fyysisten taitojen oppiminen vei kauemmin aikaa, suhteessa vammattomiin lapsiin. Uintiharrastuksen aloittamisen alussa tavoitteeksi otettiin uimataidon saavuttaminen ennen ensimmäisen kouluvuoden alkamista, jotta Mäkinen pystyisi osallistumaan koulun uimatunneille yhdessä muiden lasten kanssa. Nuoresta iästään johtuen hänen oli tarkoitus mennä tulevaisuutta ajatellen ainoastaan seuraamaan erään liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille tarkoitetun lasten sekä nuorten uintiryhmää. Laji tuntui kuitenkin välittömästi oikealta ja Mäkinen aloittikin harjoittelun kyseisessä ryhmässä oikopäätä, entisen Laaksolahden Virin ja nykyisen Espoo Cetuksen riveissä.
Mäkinen syntyi pienenä keskosena, useamman kuukauden etuajassa, jolloin hänelle kehittyi cp-vamma hapen puutteesta johtuen. Cp-vamma tai cp-oireyhtymä viittaa vammaan, joka johtuu vauriosta aivojen liikettä, tasapainoa sekä asentoa säätelevissä osissa. Oireet voivat vaihdella ja niihin vaikuttavat aivovaurion laajuuden lisäksi myös sen sijainti sekä vaurion syntymisen ajankohta. Vammaan johtava aivovaurio tapahtuu joko sikiökaudella, synnytyksen aikana tai varhaislapsuudessa. Cp-vamma ei itsessään tarkoita kehitysvammaa. Cp-vamma on pysyvä ja se ilmenee ensisijaisesti motorisina häiriöinä, jonka oireita ovat esimerkiksi heikentynyt lihasvoima ja poikkeava lihasjänteys. Vamma voi aiheuttaa myös kommunikaation vaikeutta (esim. puheen tuottamisen vaikeudet) tai se voi vaikuttaa toimintakykyyn (esim. liikkumisen vaikeudet). Vamman kirjo on siis laaja ja näin ollen jokaisen vamma on ainutkertainen. (Lähde: Cp-liitto.fi: Cp-vamma).
Mäkisellä cp-vamma ilmenee oikeanpuoleisena hemiplegiana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen oikea puoli kehostaan ei toimi vasemman puolen tavoin. Oikea puoli on vasempaa hieman heikompi ja jäykempi, eikä kehon motoriikka ole yhtä hyvä oikeaan puoleen verrattuna. Saadakseen kilpailla vammaisurheilukilpailuissa, urheilijan vamman tulee olla luokiteltuna. Mäkinen kilpaili uransa ajan liikuntavammaisten uimareiden luokassa 7. Luokittelu on lajikohtaista ja uinnissa se tapahtuu asteikolla yhdestä kymmeneen (S1-10). Mäkinen ui siis päälajissaan sekauinnissa luokassa SM7 ja rintauinnissa luokassa SB7.
Nuori urheilija suurten muutosten äärellä
Palo omaa lajia kohtaan sen kun kasvoi vuosien mittaan ja näin ollen myös halu satsata harrastukseen entistä enemmän. Nuorena urheilijana Mäkisellä oli tarve kasvattaa harjoitusmääriään, joten hän aloitti harjoittelun vammattomien urheilijoiden ryhmässä. Tämä oli tarpeellinen ratkaisu, vaikkakin harjoittelu sisälsi edelleen myös paljon itsenäistä tekemistä.
Vuonna 2011 Mäkisen valmentaja Antti Kauhanen muutti Turkuun ja aloitti työskentelynsä Turun Seudun Urheiluakatemiassa. Näin ollen myös Mäkinen muutti Turkuun, missä hän viihtyi aina vuoteen 2018 saakka. Mäkinen muistelee Turun vuosiansa lämmöllä, erityisesti Raision Urheilijoiden riveissä vietetty aika Hanna Paatoksen ryhmässä on jäänyt mieleen. Paatoksen tapa luotsata ryhmätoimintaa ja motivoida urheilijoita parhaisiin suorituksiinsa teki Mäkiseen aivan poikkeuksellisen suuren vaikutuksen.
– En koskaan urheilu-urani aikana kokenut samanlaista yhteisöllisyyttä, kun tuossa Raision ryhmässä. Pääsin harjoittelemaan vammattomien kanssa aidosti yhdenvertaisena jäsenenä. Se oli todella siistiä, nautin siitä suunnattomasti!
Suuret arjen muutokset, kuten ensimmäistä kertaa omaan kotiin muuttaminen toivat toki mukanaan myös haasteita, mutta vähitellen arki muotoutui toimivaksi ja mieluisaksi. Urheilijan arki yhdistettynä työntekoon ja opintoihin vaatii aivan erityistä suunnittelua ja päättäväisyyttä. Mäkiselle työnteko oli välttämätöntä läpi koko urheilu-uran ajan, mikäli hän halusi mahdollistaa urheilemisen taloudellisesti. Kuormittava arki johti joitakin kertoja ylikuormitustiloihin, jotka kävivät erittäin raskaiksi erityisesti mielen päälle. Lisäksi fyysinen palautuminen oli joka kerta aikaa vievä prosessi. Vammaisurheilijana palautuminen kestää vammattomia kauemmin ja itse ylikuormitustilat voivat olla herkemmässä. Vammaisurheilijana uran haastavat hetket tuntuivat monesti erityisen vaikeilta, sillä ympärillä ei ollut oikein ketään, joka voisi todella ymmärtää Mäkisen tilannetta. Raision Urheilijoiden vuodet merkitsevätkin aivan erityisen paljon Mäkiselle juuri siitä syystä johtuen, että tuolloin hänen ei tarvinnut kohdata urheilijan arjen haasteita yksin. Lisäksi Turun Seudun Urheiluakatemian urheilijana ollessaan Mäkinen kertoo saaneensa tukea myös urheilupsykologin kautta ja toivoo, että olisi tuolloin ymmärtänyt hyödyntää mahdollisuutta keskusteluapuun vielä enemmän.
Pitkään urheilu-uraan mahtuu erilaisia vaiheita
Mäkisen pitkä urheilu-ura oli vaiherikas ja joukkoon mahtui myös niitä uran todellisia huippuhetkiä. Paralympialaiset ovat itsessään joka kerta unohtumaton kokemus, jota hän pitää arvossa. Arvokilpailut ovat myös laajemmin olleet Mäkisen uran kannalta merkittäviä ja mieleenpainuvia. Uransa parhaana ja henkilökohtaisesti merkityksellisempänä suorituksena hän pitää vuoden 2018 EM-hopeaa. Mäkinen oli lähtenyt Portugaliin taistelemaan kullasta, mutta sai kuulla yllätyksekseen päivää ennen kilpailua, että hän oli kyseisen vuoden uusintaluokittelussa menettänyt sääntöpoikkeuksensa. Hänen tulisi uida 200 metrin sekauinnin perhosuinnin osuus kahdella kädellä, yhden sijaan. Tämä tarkoittaisi Mäkiselle selkeää hidastusta ja tekisi suorituksesta entistä raskaamman. Järkytys oli suuri ja Mäkinen joutui toden teolla pohtimaan, kilpailisiko hän ollenkaan. Hän kuitenkin totesi, ettei yksinkertaisesti pystyisi jättämään kilpailua käymättä, palo lajiin ja kilpailemiseen oli niin suuri. Hän siis päätti kilpailla, vaikkakin tiesi mahdollisuuksiensa taistella kärkisijoista heikentyneen huomattavasti.
– Päätin ennen kilpailun alkua, että oma kisani alkaa vasta ensimmäisen osuuden, eli 50 metrin perhosuinnin jälkeen. Ja näin tein, 50 metriä kerrallaan lähdin ottamaan kiinni kilpakumppaneita. Toiseksi viimeisellä osuudella, rintauinnissa huomasin saavuttavani heidät. Lopulta voitin hopeaa.
Mäkisen urheilu-ura sisälsi useampia hetkiä, jolloin joku toinen olisi ehkä harkinnut uran lopettamista. Se ei kuitenkaan koskaan ollut vaihtoehto hänelle, vaan katse oli aina tulevaisuudessa ja siinä, kuinka nujertaa eteen tulleet haasteet.
– Minulla oli jo nuoresta asti jokin aivan kummallinen veto urheilua ja kilpailemista kohtaan. Jos minun tulisi mainita yksi ominaisuus, jonka avulla jaksoin oman lajini parissa niin kauan, olisi se periksiantamattomuus. Olin niin omistautunut urheilemiselle, että käänsin kaikki kivet saadakseni toteuttaa unelmaani.
Pitkä urheilu-ura opetti oman kehon hyväksymistä ja uran viimeisinä vuosina Mäkinen kertoo päässeensä vihdoin sinuiksi oman erilaisuutensa kanssa.
– Olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan, oman kehon oikkuillessa. Haluan uskoa, että asiat tapahtuvat syystä, myös silloin kun ne eivät mene itseni haluamalla tavalla. Siksi olenkin kiitollinen, että sain haastaa itseäni aivan uran loppuun saakka.
Mäkinen joutui jättämään urheilu-uransa, epätoivotusta luokittelutuloksesta johtunen hieman yllättäen. Välittömästi uran päättymisen jälkeen tuntemukset olivat ristiriitaiset. Muutos arjessa oli valtava ja uran päättämisen jälkeen aika onkin kulunut aivan tavalliseen arkeen totuttelussa. Liikunta toimii Mäkiselle edelleen suurena henkireikänä, aivan kuten ennenkin.
Nykyään Mäkinen on opiskelija, hän opiskelee toista vuotta logopediaa Åbo Akademissa. Osittainen paluu Turkuun on ollut mukavaa ja arki kuluukin lukuvuosien ajan Turussa opiskellen, kesäisin Mäkinen vetäytyy Helsinkiin.
– Turulla on erityinen paikka sydämessäni ja sinne on aina mukava palata.
Vammaisurheilu tekee tunnetuksi vammaisuutta
Mäkinen on tyytyväinen vammaisurheilun kehitykseen ja nykytilanteeseen urheilumaailmassa. Hän muistuttaa silti, että työ on vasta alussa eikä suinkaan valmis. Nuorena Mäkinen kipuili paljon erilaisuutensa kanssa, sillä samaistuttavia urheilumaailman esikuvia oli vaikea löytää. Hän ei nähnyt itseään vammattomissa urheilijoissa. Mediakuvasto oli hyvin vammatonta ylipäätään, saati urheilun parissa. Nykyään tilanne on toinen, vaikkakin lajikirjo ja hänen oman vammatyyppinsä edustus ovat Mäkisen mukaan edelleen hieman suppeita. Vammaisurheilussa vammatyyppejä on suunnattoman paljon ja haasteita löytää esikuvia tai samaistumispintaa ilmenee myös vammaisurheilun sisällä. Vaikka tietynlaista samankaltaisuuden tunnetta on mahdollisuus kokea seuraamalla esimerkiksi pyörätuolikelauksen kilpailuja, jää samaistumisen tunne silti vajaaksi. Pyörätuoliurheilijoiden vamma eroaa niin huomattavalla tavalla Mäkisen vammasta, ettei kokemus vammaisuudesta voi millään olla täysin samanlainen. Hän toivoisi tulevaisuudessa näkevänsä mediassa ja julkisessa keskustelussa enemmän vammaisurheilun kirjoa.
– Vammaisurheilu tuo hienolla tavalla esille vammaisuutta. Vammattomat kokevat vammaisuuden usein hieman vieraaksi asiaksi. Vammaisurheilulla on erityislaatuinen mahdollisuus toimia yhdistävänä tekijänä vammattomien ja vammaisten välillä. Näin vammaisuutta voi olla myös helpompi lähestyä. Olen itsekin saanut kokea tämän urheillessani vammattomien kanssa. Vastavuoroinen halu ymmärtää toinen toistamme ja valmius oppia toisiltamme vie pitkälle.
Vaikka Mäkisellä oli itsellään haasteita löytää samaistuttavia esikuvia nuoruudessaan, on hän tyytyväinen, että nykyajan nuorilla tilanne on hieman toinen. Sosiaalinen media mahdollistaa oman kaltaisten ihmisten löytämisen ja tarjoaa myös kanavia, joissa nuoret voivat kertoa esimerkiksi kohtaamastaan syrjinnästä. Mäkinen pitää suuressa arvossa sitä, kuinka hän on päässyt aikuisiällä nauttimaan sosiaalisen median mukana tuomasta yhteisöllisyydestä. Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja kohdata ihmisiä, jotka ymmärtävät juuri Mäkisen vammaa aivan erityisellä tavalla.
– Jos saisin sanoa jotain nuorelle Meri-Maarille, kannustaisin häntä etsimään ympärilleen sellaisia ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia vammaisuudesta. Näin voisi huomata, ettei olekaan asian kanssa ehkä niin yksin, kun saattaisi kuvitella. Lisäksi kehottaisin nauttimaan urheilu-urasta täysin rinnoin, sillä se on ainutlaatuista aikaa elämässä.