Vaikeuksista voittoon -juttusarjamme käsittelee tyypillisiä urheilijan elämään liittyviä haasteita. Aiheita käydään läpi yhdessä urheilijoiden ja urheiluakatemian ammattilaisten kanssa. Sarjan kolmannessa osassa fysioterapeutti Jani Lehtonen ja moukarinheittäjä Reko Tuominen kertovat loukkaantumisen jälkeisestä kuntoutumisprosessista ja fysioterapeutin roolista urheilijan arjessa.
Laadukasta kuntoutusta fysioterapeutin kanssa
Lähes kaikki urheilijat kohtaavat jossain vaiheessa uraansa loukkaantumisia, jotka vaativat pidempää kuntoutusta ja paljon töitä niin fyysisesti kuin henkisestikin. 19-vuotiaalla moukarinheittäjä Reko Tuomisella on aiheesta omakohtaista kokemusta tuoreeltaan. Sisarustensa perässä yleisurheilun jo nuorella iällä aloittanut Tuominen siirtyi täysipainoisesti moukarinheittoon noin 15-vuotiaana ja on siitä lähtien ollut matkalla kohti huippua. Tarvasjoen urheilijoita edustava urheilija koki pari vuotta sitten takaiskun, kun hänen selässään todettiin rasitusosteopatia.
-Selkäni oli ollut kipeä ja kävin kuvauttamassa sen lääkärillä. Diagnoosi oli rasitusosteopatia. Siitä sitten lähdettiin kuntoutusprosessiin ja aloimme katsoa, mitä selälle voisi tehdä ja mitä täytyy olla tekemättä, Tuominen muistelee.
Rasitusosteopatia on rasitusmurtuman esiaste. Sen oireena on rasituksessa syntyvä kipu ja sitä hoidetaan aluksi levolla. Kerttulin urheilulukiossa opiskeleva Tuominen löysi kuntoutusprosessiin avuksensa Turun Seudun Urheiluakatemian fysioterapeutti Jani Lehtosen. Miehet olivat tehneet yhteistyötä jo hieman aikaisemmin syksyllä, joten loppuvuodesta vamman ilmetessä sitä oli helppoa ja luonnollista jatkaa. Lehtonen kertoo kuntoutusprosessin sujuneen hyvin asiantuntijan näkökulmasta.
-Selkä saatiin kerralla kuntoon ja aika pian keväällä Reko pääsi jo heittämään.
Tuominen on asian kanssa samoilla linjoilla.
-Olin jo talven SM-kisoissa heittämässä, joten hyvin meni.
Fyysisten esteiden lisäksi pitkät loukkaantumiset koettelevat myös henkistä puolta.
-Ei ole helppoa lähteä pitkän loukkaantumisen jälkeen takaisin kilpailemaan. Nuorena urheilijana kehittyminen on usein nopeaa, mutta loukkaantumisen sattuessa se ei etenekään samalla tavalla ja urheilua on vaikeampaa jatkaa.
Kuntoutusprosessin alussa urheilijan ja fysioterapeutin yhteistyö on tiivistä, mutta jatkuu usein vielä pitkään vamman jälkeenkin.
-Tässä tapauksessa näimme tosi tiiviisti noin kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Varsinaisen kuntoutuksen jälkeen katsoimme Tuomisen valmentajan kanssa esimerkiksi seuraavaa harjoituskautta ja sen ohjelmaa yhdessä läpi ja pohdimme, millaisia harjoitteita kannattaisi tehdä, Lehtonen kertoo.
Tiiviit ja pitkäkestoiset yhteistyöt kantavat hedelmää
-Kaikilla fysioterapeuteilla on varmasti omat mallit ja käytännöt tehdä tätä, joten paras olisi toki, että saisi olla mahdollisimman pitkään mukana samassa projektissa. Jos vamma vaatii leikkaushoitoa, niin silloin toki hoitokin alkaa muualla. Toivoisin myös, että valmentajat olisivat tiiviisti mukana heti kuntoutuksen alussa. Silloin he tietävät millaisia harjoituksia olemme urheilijan kanssa tehneet ja missä vaiheessa kuntoutuminen on, Lehtonen jatkaa.
Laadukas harjoittelu auttaa välttämään loukkaantumisia. Tuominen jakaa muille urheilijoille toisenkin vinkin vammojen ennaltaehkäisyyn.
-Heti jos jossain tuntuu kipua tai outoja tuntemuksia, niin kannattaa kyllä sanoa asiasta ja pyytää apua.
Tämän lisäksi loukkaantumisia on helpompaa välttää, kun kokonaispaketti on kasassa.
-Ihan ensimmäisenä ravinto, treeni ja lepo tulee saada tasapainoon. Sen jälkeen aletaan katsomaan kokonaiskuormitusta ja yritetään saada se järkeväksi. Tämän kyseisen vamman ennaltaehkäisyyn liittyen keskivartalon voimanhallintaa voidaan kehittää. Moukarinheitossa pyörähdykset laittavat alaselkään paljon painetta. Jos lajille tyypillinen kuormitusmalli on olemassa, pyrimme keventämään sitä. Urheiluakatemialla noin 80 prosenttia työstäni liittyy ennaltaehkäisyyn ja loput 20 prosenttia kuntoutumiseen, Lehtonen jatkaa.
Tuominen ja Lehtonen eivät koe moukarinheittoa erityisen riskialttiiksi lajiksi loukkaantumisten kannalta. Vaikka lajin liikeradoissa ollaankin suurten voimien kanssa tekemisissä, on moukarinheitto pehmeämpää kropalle verrattuna moneen muuhun heittolajiin.
Sanonnassa ”urheilija ei tervettä päivää näe” on varmasti jotain perää. Tuominen on innokas urheilija oman päälajinsa ulkopuolellakin ja pienet loukkaantumiset ovat arkipäivää. Nyt isommat terveysmurheet ovat kuitenkin takana ja katse tulevaisuudessa.
-MM-kisat ovat seuraava tavoite. Elokuun ensimmäisellä viikolla tulee olla rajat saavutettuna niihin. Sitä pidemmälle en ole suunnitellut, Tuominen päättää.