UUTISET
U19 TYTÖILLE SALIBANDYSSÄ MM-KULTAA! (9.5.12)
Tyttöjen salibandyn U19 maajoukkue voitti kultaa Slovakian Nitrassa käydyissä MM-kisoissa. Loppuottelussa Suomi kukisti Sveitsin numeroin 3-1 (2-0,1-0,0-1). Suomen joukkueessa pelasi kaksi Urheiluakatemian urheilijaa: maalivahti Noora Vuorela ja keskushyökkääjä Juliette Kemppi. Noora opiskelee Turun ammatti instituutissa ja Juliette Aurajoen urheilulukiossa.
Loppuottelun maalissa pelannut Noora Vuorela kuvailee Sveitsi-peliä jännittäväksi ja varsinkin ensimmäistä erää tiukaksi. ”Ensimmäisessä erässä tulleet kaksi maalia ja toisen erän alussa tullut 3-0 maali taisivat kuitenkin katkaista vastustajan selkärangan”, Vuorela kertoo pelistä. Vuorela ja Kemppi olivat erittäin tyytyväisiä omiin ja joukkueen suorituksiin koko turnauksen ajan. Kemppi kehuu etenkin joukkueen hyvää joukkuehenkeä: ”mielestäni hyvä joukkuehenki auttoi meitä voittamaan otteluita, sen lisäksi olimme fyysisesti hyvä joukkue”. Suomi voitti turnauksessa kaikki ottelunsa, mistä Vuorela nostaa esiin etenkin Suomen ensimmäisen voiton Ruotsista U19 sarjassa. Myös Kemppi piti ruotsivoittoa merkittävänä: ” Ruotsipeliin oli erittäin kova latautuminen, sen jälkeen ei finaalipeli edes jännittänyt niin paljon”.
Vuorela torjui Suomen maalilla kolmessa ottelussa ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 94 %, kun taas Kemppi oli kisoissa Suomen kolmanneksi tehokkain pelaaja tehopistein 4+3.
OLLI KANERVALLE TELINEVOIMISTELUN PM-KISOISSA JOUKKUEKULTAA (7.5.12)
Suomen joukkue voitti kultaa telinevoimistelun PM-kisoissa, jotka järjestettiin 20–22.4 Tanskan Grevessä. Suomi onnistui voittamaan kisan niukasti 0,150 pisteen erolla ennen Tanskaa ja Norjaa, jotka jakoivat toisen sijan. Suomen joukkueessa kilpailivat Olli Kanervan lisäksi Tomi Tuuha, Heikki Niva, Heikki Saarenketo sekä Juho Kanerva.
Olli Kanerva nousi mukaan Suomen joukkueeseen vain kaksi päivää ennen kisojen alkua, kun joukkueeseen nimetty Kasper Holopainen loukkasi sormensa. Turun Urheiluliittoa edustavalle Kanervalle PM-kisat olivat hänen ensimmäinen miesten maajoukkuetapahtuma. Kanervalla osalta kisat menivät hyvin, ja hän on tyytyväinen suorituksiinsa varsinkin, kun ottaa huomioon lyhyellä varoitusajalla tulleen kutsun kisoihin.
Seuraavat kansainväliset kisat Kanervalla on nuorten EM-kisat Ranskan Montpellierissä 23–27.5, jossa hänen tavoitteenaan on omat hyvät sarjat.
URHEILIJOIDEN KUULUMISIA (3.5.12)
Turun Seudun Urheiluakatemiaan kuuluu monia lupaavia urheilijoita, joilla on tämän kevään ja kesän aikana menestystavoitteita monissa kovatasoisissa kilpailuissa. Kärkiurheilijoillamme on myös tähtäimessä olympiakarsinnat ja itse Lontoon olympialaiset. Urheiluakatemia otti selvää, mitä näille urheilijoillemme tällä hetkellä kuuluu, missä mennään treenien osalta ja mitä kisoja heillä on lähiaikoina tiedossa.
Timo Kallio paini
Timon treenaaminen viimeaikoina ei ole mennyt toivotulla tavalla, sillä viimeisen puolen vuoden aikana harjoittelua on häirinnyt nilkkavamma. Nilkkavammojen vuoksi Kallio on joutunut jättämään kisoja väliin, jotta nilkka kestäisi kahden viikon päästä Vantaalla käytävissä olympiakarsinnoissa kisaamista. Vantaa Painicupissa jokaisen sarjan kaksi parasta painijaa lunastaa maalleen paikan Lontoon olympialaisissa.
Jani Rusi uinti
Jani Rusilla on tällä hetkellä treenaaminen sujunut suunnitelmien mukaan. Rusi ei ole vielä lyönyt lukkoon kisakalenteriaan kesän osalta, mutta kesän tavoitteena hänellä on alittaa 50m vapaauinnin Lontoon olympialaisten aikaraja 22.18. Rusin kauden paras tulos on 22.89 ja ennätys vuodelta 2009 on 22.59. Rusi kertoi treenivauhtien olevan jo lupaavia rajan alittamisen suhteen.
Ulla Varvio soutu
Varvion kevät on kulunut 4,5viikon pituisella Espanjan leirillä harjoitellen. Treenit leirillä sujuivat hyvin ja kisavauhti on alkanut jo löytymään. Kahden viikon päästä Varviolla on tiedossa 1.Maailmancupi Serbian Belgradissa. Olympiakarsinnat soudussa pidetään 20–23.5 Luzernissa Sveitsissä, jossa parikaksikossa on jaossa vielä kaksi paikkaa. Paikkoja olympialaisiin jaettiin jo MM-kisojen 8. parhaalle, mutta Varvio ja Nieminen jäivät silloin niukasti ulkopuolelle sijoittuen 10.
Kesän Varvio aikoo viettää kisakalliossa, jotta hän voi harjoitella soutuparinsa Minna Niemisen kanssa. Kesän ohjelmassa on myös 3. maailmancup Münchenissä Saksassa.
Eemeli Salomäki seiväshyppy
Salomäellä on mennyt harjoitukset hyvin ja kehitystä on tapahtunut etenkin tekniikan kohdalla. Kevään suunnitelmiin Salomäen kohdalla kuuluu leireilyä. Ensin oli leiri Kreikassa Ateenassa ja sen jälkeen Salomäki suuntaa Italiaan. Kisakautensa Salomäki aloittaa 19.5 Lappeenrannassa. Aluksi Salomäki aikoo kiertää pienempiä kisoja, mutta kesä huipentuu Helsingin koti EM-kisoihin 27.6–1.7.2012. Näin Salomäki kertoo odotuksistaan kotikisoista: ”EM-kisoista lähden hakemaan menestystä ja on hienoa päästä kisaamaan kotiyleisön eteen ja näyttämään, mihin kykenee.”
Lontoon olympialaisiin Salomäki on alittanut jo B-rajan ja A-raja on 12cm päässä.
Juho Kanerva telinevoimistelu
Kanervan harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Edellisviikolla Kanerva oli PM-kisojen valmistavalla leirillä ja PM-kisat pidetään 20–22.4 Tanskan Grevessä. PM-kisoista Kanerva tavoittelee omia hyviä suorituksia. Kevään tavoitteena Kanervalla on päästä Ranskassa järjestettävien EM-kisojen kisajoukkueeseen.
Kesän suunnitelmiin Kanervan osalta kuuluu harjoittelua, leireilyä ja maailmancup kesäkuussa.
Miikka Dietrich melonta
Dietrichin kevään harjoitukset ovat kulkeneet hyvin etelän lämmössä kahden kuukauden mittaisella Espanjan leirillä. Noin kuukauden päästä 16–17.5 käydään melonnan olympialaisten Euroopan karsintakisat Puolan Poznanissa. Sijoittumalla kahden parhaan joukkoon urheilija ansaitsee maalleen maapaikan.
Dietrichin kesään kuuluu urheilijan arkea eli kovaa harjoittelua ja kisoja.
Petteri Lax pituushyppy
Laxin harjoittelu ei tällä hetkellä ole mennyt suunnitelmien mukaan, sillä vasemman nilkan rasitusvamma on häirinnyt harjoittelua jo hallikaudesta asti. Lax ei vielä pysty loikkimaan, joten lajiharjoittelu on jouduttu korvaamaan oheisharjoittelulla. Kesän suunnitelmat ovat Laxin osalta vielä täysin avoimet, mutta todennäköisesti Lax joutuu jättämään koti EM-kisat väliin. Jos nilkan kuntoutus sujuu hyvin, on mahdollista, että Lax pystyy jo loppukesästä kilpailemaan.
Katja Kankaanpää jalkapallo
Kankaanpää on pystynyt taas harjoittelemaan täysipainoisesti, eikä aiemmin harjoittelua häirinnyt mykoplasma ole enää uusinut. Keväällä Kankaanpää on ollut mukana maajoukkueleirityksellä Kyproksella. Leirillä Kankaanpää sai vedettyä paljon laadukkaita treenejä hyvän porukan kanssa. Tavoitteena Kankaanpäällä on ensivuoden EM-kisat. EM-kisojen karsintapelejä on keväällä pelattu jo kaksi, joista Suomi on voittanut molemmat. Suomen liigassa Kankaanpää pelaa TPS:ssä. Tällä kaudella TPS on pelannut kaksi peliä, joista on tullut yksi voitto ja yksi tappio. Tavoitteena Kankaanpäällä tällä liigakaudella on pelata mahdollisimman monta nollapeliä, ja näin auttaa joukkuettaan menestymään.
URHEILUAKATEMIAN URHEILIJOILLE HYVIÄ SUORITUKSIA
Viime ja edellisviikonloppu olivat erittäin menestyksekkäitä monelle urheiluakatemian urheilijalle. Menestyneisiin urheilijoihin kuuluivat maantiejuoksija Henrik Goesch, tanssija Jonni Peltola, judoka Emilia Tuomikoski, thaiboxingia harrastava Jimi Berskaug ja jääkiekkoilijat Artturi Lehkonen, Rasmus Kulmala, Rasmus Ristolainen ja Mikko Lehtonen.
Kansainvälisellä tasolla hienoja suorituksia viikonloppuna esittivät Jimi Bergskaug ja jääkiekkoilijat. Bergskaug sijoittui Turkin Antalyassa järjestetyissä nuorten EM-kisoissa -60 kg:n sarjassa hienosti kolmanneksi. Nämä kisat olivat 17-vuotiaan Bergskaugin ensimmäiset kansainväliset kisat, joten häneltä voidaan varmasti jatkossakin odottaa hyviä sijoituksia kansainvälisellä tasolla. Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi joutui tyytymään neljänteen sijaan, kun Kanada voitti pronssiottelun niukasti jatkoajalla 4-5. Urheiluakatemian jääkiekkoilijat olivat avainasemassa koko turnauksen ajan. Artturi Lehkonen oli koko kisojen maalipörssin ensimmäinen ja pistepörssin toinen, kun taas Rasmus Kulmala oli maalipörssin toinen ja pistepörssin neljäs. Myös puolustajat Rasmus Ristolainen ja Mikko Lehtonen olivat puolustuksen johtohahmoja koko turnauksen ajan.
Kansallisesti Urheiluakatemian urheilijat saavuttivat kolmossijoja. Henrik Goech sijoittui maantiejuoksun SM-kisoissa 19-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi ajalla 32.30, Jonni Peltola sijoittui parinsa kanssa Vantaalla 14.4 käydyissä SM-kisoissa nuorten sarjassa kolmanneksi pistein 16,0 ja Emilia Tuomikoski sijoittui kolmanneksi judon nuorten SM-kisoissa alle 57 kg:n sarjassa.
NAISILLE JÄÄKIEKON MM-KISOISSA 4. SIJA
USA:n Burlingt
onissa pidetyissä MM-kisoissa Suomen naiset sijoittuivat neljänniksi, kun Sveitsi oli tällä kertaa parempi numeroin 6-2. Sveitsi katkaisi Suomen kolmen peräkkäisen MM-turnauksen pituisen pronssiputken. Suomen joukkueeseen kuului kaksi Urheiluakatemian urheilijaa: Isabella Portnoj ja Susanna Tapani.
”Suomen joukkue lähti turnaukseen mitalitavoittein, joten neljäs sija oli hienoinen pettymys. Pronssipeli oli kuitenkin erittäin vaikea, sillä vastus oli todella kova”, kertoo Portnoj. Portnojlle nämä MM-kisat olivat ensimmäiset, joten kisoista kertyi paljon tärkeää pelikokemusta kovista kansainvälisistä peleistä. ”Oli hienoa päästä pelaamaan, sillä USA:ssa jääkiekkokulttuuri on aivan eri tasolla naisten puolella, kuin meillä Suomessa. Yleisöä oli paljon ja tunnelma hallissa oli hyvä”, kertoo Portnoj ensimmäisistä MM-kisoistaan.
Suomessa Espoon Bluesissa pelaava Portnoj kehuu Suomen joukkuetta: ”joukkue oli hyvä sekoitus kokemusta ja ensikertalaisia, myös joukkuehenki oli todella hyvä koko turnauksen ajan. Joukkueenjohdon puolesta oli myös varattu aikaa opiskeluun, mikä helpotti opintojen kanssa ajan tasalla pysymistä”.
MM-turnauksen jälkeen Portnojlla on tiedossa pieni tauko harjoittelun saralla, kunnes kesäharjoittelu taas alkaa. Kesäharjoituksen lisäksi Portnojn kesään kuuluu maajoukkueleirityksiä. Tulvaisuuden tavoitteikseen Portnoj kertoo ensi vuoden MM-kisat Kanadassa sekä Sochin olympialaiset 2014.

















